keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Linnunpesä!





                      Kuvassa puksipuu-kranssit

Linnunpesän rakennus saa luvan kanssa alkaa jo hyvissä ajoin. Pesän rakennusta varten keittiönpöytä pursuilee eucalyptuksen oksista, meriheinästä ja tuoksuvista ginstian oksista.

Kransseista syntyy pesille kaunein runko. Sen suojiin voi sitoa pieniä vihreitä kransseja tai yhden suuremman kranssin. Pienet kulhot voi täyttää meriheinällä ja sujauttaa joukkoon huumavalle tuoksuvaa ginstian oksaa, jota saa kukkakaupoista. Kevään väriset kynttilämunat säilyvät koristeena vuodesta toiseen. Omiani poltan pääsiäisen aikaan, kynttilät ovat tätä ennen saaneet olla pesissäni koristeena jo pitkään.

Kranssille helppo ohje
Pohjaksi sopii rautalangasta taivutettu pyöreä rengas. Tämän voi päälystää esimerkiksi meriheinällä. Eucalyptyksen oksia leikataan pieniksi nipuiksi, oksan pituus on noin 5-8cm. Aloitetaan nippujen pohjaan kiinni sitominen sisäkehältä. Vuorotellaan sitoen nippuja vuoroin sisäkehälle ja vuoroin ulkokehälle. Jatketaan näin loppuun saakka. Sitominen tapahtuu sidontalangalla. Eucalyptys tuoksuu huoneilmassa pitkään ja sen tuoksua voi voimistaa suihkuttelemalla sen ylle tasaisesti vettä.

Pesän rakentamisen tiimellyksestä kirjoitellen,
Ilona

2 kommenttia: