sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Lupa herkutella!






Maanantaina on lupa herkutella. Verukkeita tälle on keksitty koko joukko - viikon alkamisen kunniaksi, palkinnoksi ahertamisesta tai vaikka vain siksi, että on maanantai. Olen vähintäänkin ihastunut suklaiseen juomaan, kupillinen sitä tekee vähintäänkin hyväntuuliseksi. Maanantai siis käynnistyköön suloisen suklaan voimalla.
Konvehtijuoma
6 dl maitoa
1 tähtianis
100 g suklaakonvehteja
1 tl vaniljasokeria
Mitataan ensin kattilaan maito ja sujautetaan sen mukana tähtianis. Kuumennetaan koko ajan sekoittaen. Sekoitetaan suklaan palaset puolitettuina höyryävän kuumaan maitoon. Lisätään vanilja sokeri ja annetaan suklaan sulaa. Tähtianiksen voi poistaa ennen mukiin kaatamista. Nautitaan muiden suklaasuiden kanssa.
Juoma maistuu parhaimmalle pitkän lenkin jälkeen kirpakassa pakkaskelissä. Pakkaspöydän koristeet on rakennettu tietysti jäästä. Kakkuvuokat toimivat jäädytysastioina ja niiden suojiin voi upottaa jäädytysvaiheessa kukkia tai marjoja koristeiksi. Maitoa vuokiin jäädyttämällä saa aikaiseksi kauniin valkoisia koristuksia.
Pirtsakkaa pakkaspäivää kaikille suklaasuille!
Ilona

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti